Parkanon Kiekko ry:n lasten ja nuorten harrastustoiminta tauolle 5.4.2021 asti.

16.3.2021

Aikuisten harrastustoiminta on tauolla toistaiseksi.

Koronan ilmaantuvuus on jatkanut Pirkanmaalla kasvuaan. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä on linjannut tiistaina 16.3.2021, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen.

Pirkanmaalla on ollut jo käytössä pääosa leviämisvaiheen suosituksista. Pandemiaohjausryhmä kehottaa nyt kaikkia lasten ja nuorten harrastusryhmiä pitämään tauon 5.4.2021 asti. Tauko koskee kaikenikäisten lasten ja nuorten ryhmissä (enemmän kuin yksi henkilö) toteutettavia harrastuksia sisätiloissa. Aikuisten harrastustoiminta on tauolla toistaiseksi.

Seuran edustajat neuvottelevat sulkuajan jälkeisen jääharjoittelun jatkamisen edellytyksistä Parkanon kaupungin kanssa. Harjoittelu- ja ottelutoiminnan mahdollisesta jatkumisesta tiedotetaan ennen nykyisten rajoitustoimenpiteiden määräajan päättymistä.