Edustuksen sarjakausi alkoi hyvällä sykkeellä

4.10.2015

Edustusjoukkueen sarja käynnistyi 2-6 tappiolla kovaa HiHo:a vastaan. Isojakin pelaajamuutoksia kokenut edustuksemme kuitenkin osoitti, että pystyy tiiviillä puolustuksella taistelemaan sarjan kärkijoukkueitakin vastaan. Kolmannessa erässä HiHo kuitenkin karkasi, ehkä kotijoukkueen kuntopohjan hieman petettyä. Mitään hävettävää ei joukkueelle kuitenkaan jäänyt ja peli antoi varmasti uskoa tuleviin koitoksiin. 

 

Ikävin tilanne sattui katsomossa, kun mieskatsoja kaatui katsomon rappusissa saaden laitarakenteista haavan päähänsä. Nopean ensiavun ansiosta pahemmalta kuitenkin vältyttiin. Parkanon Kiekko pahoittelee tapahtunutta ja tulee tarkistamaan katsomon rakenteet ja korjaamaan niitä tarvittaessa.

 

Edustuksen seuraava kotiottelu lauantaina 17.10.