Täydet pisteet kotiin kaikista viikonlopun kotipeleistä. Lue Lisää!

13.1.2013

Lauantain kotipelien voitot aloitti D00 joukue, joka löylytti 9-0 HPK:n. Poikien peli kulki mallikkaasti, keskialue ylittyi nopeilla tarkoilla syötöillä ja tilanteet pelattiin loppuun saakka. Lähes 50 laukausta mallikkaasti torjunut HPK:n maalivahti ei lopuille yhdeksälle voinut mitään. Jämerä puolustus auttoi Kukkulan Aleksin pitämään nollapelin loppuun saakka.

Huomattavasti tiukemmille joutui C98 joukkue Kiekko-Ahmoja vastaan. Vain yhdeksällä kenttäpelaajalla matkassa ollut vastustaja pelasi erittäin järkevästi ja kurinalaisesti, katkoi tehokkaasti syöttölinjat ja loi myös maalipaikkoja. Tuurin Sonja piti joukkueen hienoilla torjunnoillaan kuitenkin pelissä, ja pirteästi viime peleissä esiintynyt Topi Kurula iski voittomaalin paluukiekosta lähes nollakulmasta sisään. 4-3 kotijoukkueelle.

Varsinaista lauantai-illan huumaa koettin edustuksen ottelussa tamperelaista Vehua vastaan. Kotijoukkuetta nopeammin tarkkaan tuomarilinjaan reagoinut vierasjoukkue iski peräti viisi ylivoimamaalia, ja oli jo kääntää pelin voitokseen. Rauhanturvaamisesta lomilla ollut Mika Uusiluoma oli kuitenkin eri mieltä ja tasoitti pelin ylivoimalla minuuttia ennen loppua ja iski vielä voittomaalin vain 15 sekuntia ennen loppusummeria. Runsaslukuinen yleisö näki peräti 19 maalia, ja jäähyistä huolimatta kuitenkin siistin ja rehdin ottelun. Loputulos 10-9.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Voittopelit jatkuivat sunnuntaina, kun C98 luisteli jään rakoon J Ilveksen maalein 10-3. Luistin liikkui aivan eri malliin kuin lauantaina, puolustuksessa erityisesti Viljami Majanen ja Niko Paavilainen avasivat peliä hyvin ja tukivat hyökkäyksiä mallikkkaasti. Positiivista oli myös, että peräti 13 pelaaja pääsi ottelussa pisteille. Kaksi maalia mieheen iskivät Oskari Impponen ja Sauli Tuuri.